lauantai 13. huhtikuuta 2013

neuvolakuulumiset 4kk

Perjantaina käväistiin ns laajennetussa terveystarkastuksessa, johon isäkin kutsuttiin.Mielenkiinnolla odotimme että mitäs tämä pitää oikein sisällään...EI MITÄÄN.Se oli ihan niinkuin neuvolääkärikäynnit aikaisemminkin.Lääkäri tsekkasi tytön ja totes kaiken olevan mallillaan.Nuppu itse ei malttanut pysyä  sitten yhtään paikallaan kun lääkäri setä tutkiskeli, ihmettelikin ettei ole toista näin vikkelää nelikuista tavannutkaan.Meillä ei siis viihdytä yhtään selällään ellei sitten yläpuolella roiku kaikenmaailman härpäkkeitä.Pituutta tytöllä oli 64, 5cm ja painoksi saatiin 7080g.Tissimaidolla mennään.Bataatin,potunmaistelut laitoin hetkeksi jäähylle kun yhdistin ne huonoihin yöuniin.Hassua!....ei tässä mikään kiire ole!?!?Yöt menevät nyt mallikkaasti,herätään kyllä mutta pääasiassa nukutaan ja hyvin.Seuraavalla kerralla onkin taas ilkeät rokotteet.Niistä tulikin mieleen että kysyin neuvolan tädiltä että onko joku kieltäytynyt pneumokokki rokotteesta, siitäkun on ollut hieman huonoa julkisuutta.Kaksi äitiä oli kieltäytynyt tähän mennessä meidän pikku tuppukunnassa.NMeillä kyseinen rokote kyllä otettiin kun en edes olisi tajunnut tätä kyseenalaistaa...jälkikäteen kuullut vasta joitakin hurjia rokotereaktioita kyseisestä rokotteesta.Nyt iltapalalle, hyvät yöt toivottaen!

5 kommenttia:

  1. Mekin asutaan todella pienessä tuppukylässä eikä täällä isää ole kutsuttu neuvolaan ollenkaan.. Vaan jos se ei eroa muista neuvolakäynneistä se isä-neuvola niin ei haittaa.

    Mää en ole kuullu mitään tuosta rokotteesta!? Mitä se voi sitten aiheuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä näitä isäneuvoloita on ainakin 3kertaa,toki isähän on yhtälailla tervetullut aina mukaan.Rokote asialla tarkoitin pääasiassa sitä lehdessäkin ollutta kun vuosi takaperin kuolleen vauvan syyksi olikin varmistunut rokote,nämähän nyt ovat niin harvinaisia mutta oman lapsen kohdalla se että onko suhde yhdestä tuhanteen tai muuta ei lohduta jos omalle kohdalle sattuisi.Muutamia tapauksia olen kuullut että rokotteesta menty sairaalakuntoon,mm korkea kuume ja velttous.Lähinnä ehkä tämän rokotteen kohdalla puhuttaa haitta/hyötysuhde.Muista rokotuksista joita rokoteohjelmaan kuuluu,ei tulisi mielenkään kieltäytyä....en kyllä kieltäydy tästäkään.

      Poista
    2. Minäkin luin siitä Aleksi-nimisen vauvan tapauksesta. Minusta siinä oli vähän outoja vivahteita: pistos annettiin maanantaina ja kuolema tapahtui sitten to-pe välisenä yönä. VUOSI myöhemmin vanhemmat saivat sen ruuminavausraportin, jossa mainittiin pnemokokin aiheuttama yleinen tulehdustila. Miten vanhempia ei aikaisemmin kiinnostanut avauksen kirjat? Miten oireita ei huomattu ollenkaan, tai miksi häntä ei viety sairaalaan jos oireet olivat pahat? En syö ihan pureskelematta näitä juttuja.

      Poista
  2. Oo, hienoa että tuollainen isäneuvolakin on keksitty.En tiennytkään. Meille ei ole puhuttu mtn, tosin olemme aina kaksin vauvan kanssa neuvolakäynneillä muutenkin :)Tosin kurjaa, että oli yhtä tyhjän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut myös että joissain on ns ryhmäneuvoloitakin,eli monta äitiä lapsineen kerrallaan...toimii sitten niinkuin tukiryhmäideana...itse en varmaan tykkäisi.Hyvä idea tuo oli sinänsä kun ajattelee että esikoinen on jo 15 vuotta eikä tuo toinen puolisko ole ollut koskaan neuvolassa mukana.,,muuta kuin vasta nyt =/

      Poista