Huihai,näinkö iso vauva mulla jo on,kohta jo puolivuotias!?Murulla tuli päivä takaperin 5 kk mittariin.Tämän kunniaksi me käytiin hakemassa rokotukset,yhdistelmä ja rota.Pneumokokki-rokote siirrettiin seuraavalle kuulle...saan aikaa vähän tuumailla sen suhteen.
Neuvolassa punnituksen tuloksena saatiin7400 g eli vaivaiset 400g oli tullut kuukaudessa.Pituutta pienellä neidillä on jo 66.7 cm.Kehitys iänmukaista ja jaadijaadijaa.
Me ollaan siirrytty nyt kestoilemaan yölläkin,jostain syystä pelkäsin että kestovaipat falskaisivat yöllä mutta eipä ole vielä näin käynyt *kopkop*.Sitten kun työelämä kutsuu niin en ajatellut hoitotätiä kuitenkaan kiusata kestovaipalla vaan hoitoon viedään sitten kertikset.Aloitettiin sitten maistelemaan niitä soseita,ensin valmistin bataattia,sitten myös vähän pottua kylkeen...viikko yhtä ruoka-ainetta ja muutama lusikallinen ja lounas aikaan.Nyt kun tuota painoa ei kauhiasta ollu siunaantunut päätettiin niin että lounaalla kasvista ja päivällisellä vähän hetelmää.Hedelmäsoseet ostetaan pääpiirteittäin ihan kaupasta ja kasvikset teen ite.Pakastan isomman satsin ja laitan jääpalamuotteihin,kätsysti sopiviin annoskokoihin..Bataatin jälkeen maisteltiin seuraavalla viikolla porkkanaa ja sitten parsakaalia.Eipä tuo tirppa oikein huoli kuin sen pari lusikallista.Pääravintona edelleen rintamaito.Yhtenä iltana koiteltiin antaa velliä,vaan typykkä huutaa ja huutaa ja rinnalla vasta sitten rauhoittuu.Pyh.Eipä mitään,tänään kokeiltiin kaupan banaanipuuroa,josta valmistin supertönkköä...laitoin vähän mangososetta sekaan....siitä tykättiin.Katsotaan millainen yö tiedossa?!Jaa,niin yöt! Ne ovat olleet melko katastrofaaliset,tää mamma kaipaa unta!!Viime yö mentiin koiran unilla läpi yö---päiväväunet kuitenkin nukkuu hyvin,vaunuissa.Ihanata on kuitenkin se että päivässä on selkeä rytmi....tietää jo milloin mitäkin.Meillä on nyt myös tullut eka hammas <3 pieni nökö <3
Meillä siis kääntyillään puoleen ja toiseen,pyöritään ympyrää vaan ei ryömitä.Molemmin käsin tartutaan ja vikkelästi ja näppärästi kädet toimiikin.Silloin tällöin saadan tyttö kikattamaan,lähinnä kukkuu ja liito-leikeissä..muuten kyllä hymyillään ahkeraakin ahkerammin.Jalat ovat löytyneet ja varpaita on niin kiva lussutella.Vieraita naamoja ujostellaan,oma perhe on nyt niin pop...ja koira,se vasta hupaisa otus vasta onkin!Sitterissä noustaan jo istumaan ja kökötellään ihan selkäsuorana kuin mikäkin.Th tästä tuumailikin että vois varovasti antaa hetkittäin istua jo pehmustetussa syöttötuolissa,vaan eipä olla vielä testailtu...kohtakohta.Tälläset kuulumiset prinsessa kohdalta.Itselleni kuuluu univeloista sekä teinin kouluongelmista huolimatta suhteellisen hyvää...liekö tää kevät edesauttanut asiaa.Tänään ollut ihan mahtipontisen ihana päivä,aurinkon paistatusta kerrakseen.Yrttejä sun muita on nyt istutettu ja ikkunat saatu pestyä (auts,että mä vihaan ikkunan pesua...mutta se tunne kun se on tehty!),ulkoiltu on ja nautiskelltu lämmöstä,saatu mukavia vieraita kylään.Viime viikonloppu pyhitettiin pihahommilla,niin ihanaa kun alkaa vihertää ja ensimmäiset nuputkin kukkapenkeistä esittäytyneet. Ja hei,se on äitienpäiväkin tulossa!
Auringon lämmittävää loppu viikkoa!
Meillä tullut painoa kuukaudessa 270g, poika nyt siis saman ikäinen kuin teidän tyttö. Soseilua yritetään mut sama juttu, ettei oikein meinaa kelvata! Jaksamista öihin, meillä myös ne ongelmana. Kylläpä teillä istutaan aikaisin! Meillä ei vielä oo varpaatkaan löytyny.. :)
VastaaPoistaKappas kun samaan aikaan toisillemme kommentoitiin :D
Poista=) näin tehtiin!
Poista